Nimitysuutisia

Porin Laatuvaraosa Oy:n/Motormarketin hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi 1.3.2022 alkaen yhtiön osakkaan Janne Järvelän.
Janne Järvelä jatkaa toimitusjohtajana perheyhtiön kehittämistä, pitäen Motormarketin tulevaisuudessakin alansa edelläkävijänä.

"Olen Janne Järvelä, pitkänlinjan varaosamyyjä ja hallituksen jäsen. Olen ollut mukana yrityksen toiminnassa 24 vuoden ajan – viime aikoina hallitus ja kiinteistöhoidossa. Nyt olen päättänyt tulla osaksi Motormarketin tulevaisuuden tarinaa. Otan innolla vastaan mahdollisuuden ohjata yhtiön kasvutarinaa toimitusjohtajan ominaisuudessa."

Antti Yli-Nikkilän ennalta suunniteltu viisivuotinen toimikausi toimitusjohtajana päättyi 28.2.2022. Toimitusjohtajakautensa aikana Antti Yli-Nikkilä on luotsannut ja kehittänyt Motormarketin toimintaa ansiokkaasti. Yli-Nikkilä toimii jatkossa asiantuntijatehtävissä Motormarketin kehitys- ja koulutushankkeissa yhteistyössä korjaamoiden ja maahantuonnin kanssa.